maanantai 3. kesäkuuta 2013

Pihlajavesi 31.5-3.6

Pihlajavesi muodostaa Savonlinnan eteläpuolisen järvialueen ja on todella saarinen ja rikkonainen. Täällä liikkujan on osattava lukea karttaa ja varsinkin väylien ulkopuolella liikkuessa on varottava yllättäviä karikoita. Laaja järvialue on osin erämaista vuorimaisemaa, mutta paikoin on myös paljon kesämökkejä ja varsinkin viikonloppuisin ja loma-aikoina veneliikennettä on aika runsaasti.



Laukansaaren eteläpuolella on kaunis korkeakallioinen saaristo ja kapeita vesiväyliä laajan Paattisenselän reunalta tuulisenakin päivänä löytää turvasatamaksi. Tällä kertaa ei tuulista ollut haittaa vaikka helteisinä alkukesän aurinkoisina päivinä tuulenhenkeä olisi kaivannutkin. Paarmat ja hyttyset kiusaavat varjoa hakevaa auringon kaihtajaa. Päivät kuluvat dekkaria lukien ja auringonlaskua odotellen valokuvausmielessä. Kesä on tullut todella nopeasti ja mänty on alkanut pöllyttää siitepölyjään. Järven pinta on aivan keltaisten pölypallukoiden täyttämä ja paikoin kuvien ottaminen on aivan mahdotonta. Joka kuvaan kun ei välttämättä keltaisia möykkyjä haluaisi.




Pihlajavesi on saimaannorpan tärkeimpiä asumavesiä ja muutaman kerran viiksekkään leiristäni bongaankin. Näillä rikkonaisilla alueilla hylkeellä ei tosin kesäaikana ole hetkenkään rauhaa melkein jatkuvan moottoriveneliikenteen takia. Verkkokalastuskielto koskettaakin koko aluetta, joten viime talven aikana syntyneille poikasille niistä ei enää ole vaaraa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti